Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Metsäilyä ja seuranmestaruuskisoja

Olimme sienestämässä Jonnan ja Minnin kanssa. ensin piti tehdä vain selväksi ettei Minnistä ollut uhkaa Demille. Alku pörinöiden jälkeen,metsäily sujui hyvin. Jonnakin sai paljon sieniä kerättyä äidilleen. Koirat nauttivat suunnattomasti kun pääsivät metsään. Muutama otos reissulta



Enna posaa
 Saaliin tarkistus
 Metsän valtiatar Demi ja prinsessa Enna
 Oksia
Märkä käppänä
 Risuille ja Ennalle kyytiä
 Blondi on blondi

Seuranmestaruuskisat pidettiin sunnuntaina 11.9,hoh-hoijaa mitä käppänöitä minulla olikaan,videot puhukoot puolestaan...Isäntä ja lapset eivät tule mukaan ikinä virallisiin kisoihin PISTE!! Mutta kaikenkaikkiaan todella upeasti meni kun Demi oli toinen ja Enna kolmas,laskettuna Demi on sen 5sek nopeampi Ennaa,johtuen jo askelpituudestakin. Lopputuloksissa kuitenkin vain eroa 0,76sek,upeat akat minulla,ihan parhaat partanaamat! Demi sai myös kunniakirjan ollessaan agiradan nopein minikoira.
Ja ihan loistavaa että meitin seuran nuoriso pärjäsi loistavasti,Amanda ja Wili veivät voiton mineissä ja Matias ja Heta oli medeissä toisia,siis loistavaa,seuran tulevaisuus on siis turvattu :)

Enna seuranmestaruuskisat sija 3.

Demi seuranmestauuskisat sija 2.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Mitäs ollaan parina kk tehneet...

no tätä...

Demi sai kesäturkin ja kisoissa oltiin Santalahdessa,menestystä no,ei tullut.Perjantain Ennalle HYL. Lauantain nollavoitto yliajalla 2,73 etenemä 3,15. DEmille muuten tosi hyvä rata mutta mamma jätti koiran seln taakse jonka vuoksi puomi ohi tultiin ja samalla ehdittiin myös katsella yleisöäkin. Sitten HYL ja viimeiseltä 5 ja yliaikaa,yleisölle piti haukkua tietty :P
Sunnuntai sitten revanssi,no joo,todellakin...HYL ja yliaikaa 1,42 Ennalle HYL,radalla joka oli minusta vaikeampi kuin kolmosten radoista yksikään viikonlopun aikana.
Demi oli kyllä ihan super nihkee kuten myös oli Janakkalassa. Mutta blondille on tullut nopeutta ja varmuutta,sitten kun mamma taas jälleen kerran kutsuisi koiraa oikealla nimellä...

Ruokolahdella käytiin vielä kokeilemassa jos se tupla tulisi,no eipä tullut,mutta HYPPÄRINOLLA tuli,siis Demi HYPPÄRINOLLA!!!Ei noussut keke pystyyn vaan teki täysillä ja upeella tuloksellakin vielä.3,81 etenemällä 4 sija ajalla -1,94 ja huom,hyppäri ei ole minun vahvin puoli :) upea otus se on! Agiradoilta 10 KEPEILTÄ?!?Lähti liian kovaa että jäi kolmas väli tekemättä,uusi ongelma meillä,miten saada kepeillä säilymään rytmi tolla vauhdilla?? Toisen kerran missasi sisäänmenon ja siitä syntyi monen sekunin keskustelu kuka käskee ja minne ja miksi,tuomarilla oli hauskaa ainakin :D ihanaa harrastaa käppänällä ikinä ei tiiä mitä seuraavaksi,lopulta mamman sana meni partaneidin herneeseen ja upeasti rata loppuun ja toiselta nihkeellä menolla taas,keskari oli pystyssä kun otin autosta koiran,otettiin 5 puomilta ja yliaikaa 0,04...olisi hieman vituttan jos ei olisi 5 puomilta otettu. :)
Tässä video,kiitos kuvaamisesta,joko Viiville tai Tommille 
(Laitan myöhemmin ja Santalahdestakin ja sen Antin ja Doran SERT juoksun)

Sitten Demi saikin huilia ennen SM-joukkuekisoja. Enna meni vielä kokeilemaan Vantaalle helatorstaina,Hugo poika taas matkaseuranaan,että mitä jos...no mitä jos mamma olisi ajoissa ohjaamassa niin tulisi se nolla,uskomattoman hyvää rataa ja vauhdilla ja oikeesti ihanneaikakin oli semmoinen että hitaamminkin olisi kerennyt,vaan mamma kun myöhästyy niin blondi ehtii sinkoilla jo toiselle puolelle rataa tekemässä hypyn,kyll ketutti,miksi en vaa viennyt samalta puolelta vaan meni tekee jonkin typerän persjätön...PRKL!!! Kuitenkin,toisella agiradalta yliaika nolla (hoh-hoijaa,taas)ja sija 2. ajalla 1,53 mutta olikin haastavampi ratakin ja mamma kun ei osaa Ennaa pienellä kaarrattaa kun se jättää aina hajuraon (pitää alkaa suihkimaan hajuvettä ennen startteja jos ei sitten koiran tarvisi hajurakoa jättää ;D ).
Sitten koitti SM-joukkuekisojen aamu ja ne jotka minut siellä kisapaikka ennen starttia näki niin huomasivat kuin jännitin,viimeksi noin vuosi sitten samassa tilanteessa. No koira hyvässä vedossa hyvällä vauhdilla,vaikka mamma myöhässä puomin jälkeen ja sitten tapahtui jotain mitä en osannut odottaa ikinä Demiltä...LENTOKEINU. En tiiä johtuuko siitä että ollaan treenattu kevyellä alukeinulla ja nyt puukeinu,koira rintamyyryy maata pitkin kuitenkin maaliin ajalla -3,17 ja siis vitonen keinulta ja tässä rataa  :( mutta Hei joukkue oli kuitenkin 15/55 kolmelal koiralla kuitenkin ;)
ja sehän ksotuatui seuraavana tiistain lastenhoitaja soitti että Demi ontuu,ei muuta kuin soitto Syke eläinsairaalaan Kouvolaan ja keskiviikolle aika. Demin etukroppa röntgenkuvattiin,ilman rauhoitusta koska menemme kahden viikon päästä hammaskivenpoistoon ja lonkka,polvi ja selkäkuvauksiin,niin en halunnut rasittaa koiraa. Ell kehui ettei ole ikinä nähnyt näin kilttiä käppänää,suukotteli röntgenhoitajaa ja otti rennosti pöydällä,oli kuin kotonaan :) ohi menne ell mainitsi epävirallisesti että molemmat 0-kyynärät ja kehui isoa ja vahvaa luustoa,no ohan se iso luinen,mutta eihän se huono juttu ole. Loppujen lopuksi alkoi tarkemmin tutkia varpaita kun kuvista ei mitää löytyn,niin sisin varvas tulehtun,tai se kynsivalli. Ab-kuuri ja lepoa...joo oltiin levossa ja maanantai eka lenkki levon jälkeen,huoks...ei siitä sen enempää,ääntä riitti enemmän kuin koskaan...tiistain oli jo helpompaa ja torstain oltiin jo normaalissa mielentilassa lenkillä. Torstain pääsi Ennan mukaan treeneihin,siis samassa ryhmässä treenaan,mutta en tehnyt kuin puomin ja kepit Demin kanssa ja taas oli vauhtia niin että puomi paukkui ja keppien välit oli liian pienet käppänälle... :P kyllä se vielä sinne vauhdillakin mahtuu,nyt vaan on tahtoa enemmän kuin taitoa,kuten Katjakin Ollin tilannetta kuvasi,agirodun sijoitus lepää siis Ennan ja Hugon harteilla,jos Demi osallistuu,nyt ei ole tassua rassan ja doupingaikain ohi,joten mikään ei estä osallistumista,ratkaisun teen vasta lauantaina. Sitten meille tuleekin pidempi tauko vasta seuran omissa kisoissa Demin kanssa seuraaksi.
Tilailin hieman helokkiöljyä ja seuraavat tuotteet http://www.bestpet.fi/easy-green-p-53.html ja http://www.bestpet.fi/valkosipuli-kreikanherne-p-49.html

Heinäkuussa käydään Naantalissa Muumeja moikkaamassa koiratkin pääsee Naantaliin mutta Muumeja eivät pääse katsomaan,poikkeamme sitten Raision kautta (?!?!) ja luultavasti myös Hämeenlinnan (partasten kasvattajan luona) kautta kotiin ;)
Varasin koirille osteopaatin ajan elokuun alkuun,ihan vaan varmuuden vuoksi,parempi katsoa kuin katua.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kouvolassa 10.4

Lähdimme Demin kanssa ajelemaan kohti Kouvolaa yhden jälkeen. Minua nyt oli jännittän aamusta asti ja Demi alkoi kuudelta aamulla kantelemaan leluja ja kuljeskelemaan,eli oli lähtövalmiudessa. Koko aamun minua seurasi musta-hopea varjo,välillä leluja kantaen välillä kysyvästi katsoen "JOKO NYT JO?!?!?". Ja voi sitä hännän heiluntaa ja käppänäörinää kun aloin sitten pilkkomaan nameja ja otin kisakansion kaapista.
Mie kyllä tarvin kisakuskin,niin paljon jännitän kisoja,nyt kun vielä kk taukokin takana. Kisapaikalla oli Marjut ja Jukka ja Heidi ja Anttikin sinne tulivat :)
Lisä jännitystä peliin lisäsi vielä se ettei meillä ole ikinä mennyt hyvin Kouvolan kisoissa,paikasta johtuen sekä tuomarina herra Allan Mattsson.
Alku olikin tuttua ja "turvallista" Allania,heti alkuun vääntöä ja kääntöä ja kamala kulma keinulle. Mamma mokasikin viennin keinulle valssaamalla koiran eteen,luojan kiitos Demi ei välittän vaan oli jo "lukinnut" keinun. Mammalta huolimaton otto keinulta alas ja hätiköity näyttö putkeen,sekunteja kului. Kepit hitaat,siis Demille hitaat. Ennen puomia taas hieman valssi myöhässä,ei pahasti ja taas hätiköity näyttö putkeen Demi ehti vilkaista jo ratahenkilöitä. Lopputulokseksi kuitenkin SM-nolla. Neljä kasassa,jess!! Ja itselleen treenattavaksi oikea ajoitteinen valssi...4vuotta treenattu enkä saa sitä vieläkään kohdalleen.

Videotodistetta

Toinen rata alkoikin heti kivasti pienellä pyörrityksellä. Tuomari tuomioi meille kuitenkin nollaradan vaikka minusta olisimme voineet ottaa vitosen...Maalissa aika oli +0,56sek,siis ei ole totta!!!Tuplanolla oli NIIIIIN lähellä jo...suolaa haavoihin lisäsi se että olimme lopulta sijalla 3. ja olisimme saanneet SERT:in....yyyhhhh...Nyt siis alan treenaamaan pyörimistä ja pyörimistä ja keinukulmia. Demi menee keinun nopeesti,mutta nyt huomasin että jos lähestymme sivusta niin se ei olekkaan niin nopea,eli treeniä,treeniä. Kepit oli loistavat ja viimeinen keppiväli ei meinannut edes riittää käppänän kokoiselle. Muutenkin koiran meno oli viikonloppuna upeeta ja mammallakin oli jopa hyviä ennakoivia vientejä,mutta nyt vaan pientä säätöä niin saadaan se tupla.

0,56sek yliaika rata

Seuraavaksi mennään Mikkeliin Ennan kanssa 16.4 ja Demin kanssa 17.4...jos siellä saatais Ennalle SERT ja kolmosiin ja Demille se tupla,eikä se SERT sillekään olisi huono jutt,no mutta ne tulee jos on tullakseen,parhaamme sinne lähdemme tekemään ja korkaamaan ulkokisakauden.

Huomenna juhlitaankin sitten Demin 5-vuotispäiviä. Voi siitäkin tulee jo aikuinen :) (ehkä,luultavasti ei).

maanantai 18. lokakuuta 2010

Nypintätalkoot etenevät hitaasi...

...mutta varmasti. Jos tänään jaksan niin nypin loppuun,tosin junnut heräsivät jo ennen puoli kuutta aamulla,joten voi olla hieman tiukkaa.
Eileen illalla nypin sitä ja kattelin telkkua samalla on se helppoa kun se vaan nukkuu...

...Demi näyttää nyt tältä toiselta puolelta,toinen on karvanen...
 

Kävimme lauantaina oikein tehokkaan reilun 10km lenkin koirien kanssa. Reipasta kävelyä,hölkkäämistä ja juoksua,sekä vapaana oloa metsässä ja kentällä,kuten joka lenkki,mutta oli kiva tehdä hieman pidempi kun tavallisesti. Koirista kyllä ei huoman eroa,yhtä ADHD-tapauksia olivat.
Sunnuntain oli treenaajien vapaavuoro ja oli minun vuoroni avata kontti,ketään ei tullut treenaamaan joten roudasin itselleni puomin,putken ja yhden hypyn. Harjoiteltiin niin että laitoin putken puomin ylösmenon alle. Enna meinasi vain yhden kerran mennä putkeen eikä puomille,mutta upeesti korjasi itse tilanteen. Kovasti sitten leikittiin ja palkattiin ja pidettiin ihan mega-super-mahti hauskaa.On se vaan niin kovasti kehittynyt talven ja kesän aikana,minun pikku-prinsessa <3
Demi kävi taas niin kuumana että se alkoi huutamaan kun kuuli autonrenkaiden osuvan kentän hiekkaa,ajattelin kauhulla että mitenköhän käy,etenkin puomin alastulon,mutta pelko oli aiheeton. Painoi sata lasissa menemään,niin että olin aivan varma että tippuu puomilta. Maksamakkara purkki puomin alastulolla ja täydellinen suoritus...makkara-katse minuun-eteenpäin ja pirun lujaa-palkka ja kunniakierros kentällä-lelu vahtui isoon keppiin matkalla ja ylpeenä takas mamin luo. 20min treeniä yhteensä ja hyvä mieli.
Kentältä suunnattiin,koska kukaan ei tullut ja aikaa oli,eli junnut oli päikkäreillä, vielä partapoikien kanssa Itärantaan juoksemaan. Siellä oli kamalasti koiria liikenteessä ja joutuivat olemaan jonkin verran hihnassa,mutta saivat ne ainakin puolet matkasta olla vapaana. Taas sai ihmetellä ihmisten asennetta "Ei se mitään tee,meidän koira on kiltti narttu" "No joo,kiva,mutta meidän oma ei siedä vieraita narttuja varsinkaan jos ne jahtaa sen sen pikku kaveria!!" "Mutta ei se pahaa tarkoita,ei se mitään tee."
Eli koirat oli vapaana,joku mummo oli koiransa kanssa kalliolla ja ennen kuin ehdin edes koiria kutsua syöksyi se mummon koira meidän Ennan perään ja jahtasi tätä,onneksi Enna tajsu tulla minun jalkoihin ja Kaisan kanssa sitten huidottiin koiraa pois,joka osasi pitää oikean etäisyyden ettei ihan kdellä tavannut,olisikohan ennenkin joutun tilanteeseen. Laitoin omat koirat kiinni ja se vaan pyöri siin ympärillä ahdistellen Ennaa...mutta kun eihän se mitää tee kun se on kiltti. Että otti päähän...pitää aina muistaa kuitenkin se että koira toimii vaistolla ja jos sen lauman kimppuu hyökätään saa koko lauman vastaansa. Demi meinaan seurasi tilannetta rinta rottingilla aivan kiinni siinä vieraassa koirassa pää koiran yläpuolella(joo,eihän niin saisi lähestyä toisia koiria noin dominoivasti,mutta tällä kertaa en kieltänyt,koska katson asian niin että vieras aloitti koko tilanteen),mutta ilmeisesti luotti että osaan hoitaa tilanteen koska se ei puuttunut asiaan vaan oli kokoajan valmiustilassa. Loppu lenkki sujui kivasti,vaikka taisi olla niin tällä kertaa että kaikilta muilta karvasilta oli jäännyt korvat kotiin paitsi Demiltä. Luca ja Hugo varsinkin koitti useaan otteeseen Kaisan hermoja ja sanonpas vaan etten ikinä ole nähnyt niitä poikia semmoisena,aina niin kuuliaisia,paitsi eileen.
Joku oli polttanut puun rannalla ja Hugosta se kelo oli kamalan pelottava...tällä kertaa Demin ei tarvin poikia komentaa edes sitä yhtä kertaa ja pojat olisivat saanneet leikkiä villisti pyörivän ja murisevan Ennan kanssa,mutta Hugoa pelotti ja Lucaa vei hajut. Enna yritti kostaa Demille viime kertaisen veteen tönäisyn,mutta eipä tuo onnistun,ylläri...
Koirat olivat eileen iltapäivällä väsyneitä mutta onnellisia <3 <3

maanantai 18. tammikuuta 2010

Hyppytekniikkaa ja selkävaivoja

No niin päivitetään tilannetta tännekin. Elikkäs,Demi alkoi torstaina varomaan selkäänsä. Ei hyppinyt sohvalle eikä sängylle ja koskiessani lantion seudulle Demi huusi. Perjantaina jatkui sama juttu...puhelin käteen ja soittoa hierojalle,eläinlääkärille ja fysioterapeutille.
Ell määräsi kipulääkettä ja häkkilepoa viikonlopun yli ja maanantain jos tilanne ei ole parempi niin kiireesti kuvauksiin. Hierojan ajan sain maanantaille ja fyssarin ajan 17.2,oli juuri tullut peruutusaika (Luojalle kiitos,muuten ois mennyt maaliskuulle asti). Olin ilmottan Demin hyppytekniikkakoulutukseen,mutta eipäs käynyt edes pienessä mielessä enää sinne sen kanssa lähteä joten iltasella mailia vielä koulutuksen vetäjälle Sampo Kokkoselle että kait koiran vaihto käy ja tottahan toki se kävi. Lauantain aamu valkeni,ukko piti sänkystä potkia ylös kaksosten kaveriksi ja sitten pissille koirien kanssa,Enna sai juosta vapaana ja lämmitellä lihaksia ja Demiä kävelytin mummovauhtia,vaikka hän olisi tahtonut mennä juoksemaan siskonsa kanssa hankeen. Laitoin Ennan paksiin ja vein Demin kotiin ja se ilme minkä se antoi minulle..."Odotaan vaan ämmä kun saavut kotiin,niin varmasti isken hampaani kaulaasi..."
Ennan kanssa menimme siis talviharjoittelu paikalle ja odotimme koulutuksen alkamista,Enna tietysti sai olla kenguruhoidossa äitin takin sisällä teorian aikana ettei tarvi paksissa palella. Enna sai myös ihanan pupunsa takin alle...välillä vaan kuuli "piip-piip" ja koiran nenu näkyi.
Vihdoin aloitimme ryhmät ja Enna pääsi toisena tekemään treenejä.
En olisi siitä uskonut,mutta Enna osasi itse,ilman minua korjata virheensä. Epävarmahan se on,mutta Sampo sanoi Ennan saavan itsevarmuutta tällä treenillä.
Sain niin paljon tietoa ja neuvoja,että nyt saan hypyt Ennankin kanssa kuntoon,suuri kiitos vaan Sampolle. Treenejä voin tehdä myös Demin kanssa ja saada siitä vielä paremman (jos mahdollista) agilitykäppänän.
Demin selkä olikin sitten jo parempi lauantain illalla ja samoin sunnuntaina loikki jo sängylle ja sohvalle.
Hieroja tuli klo.10.00 ja herranen aika Demi aristi selkää...Demi on jonkin aikaa rassan tassuaan ja yhdestä varpaasta löytyi hieman löysyyttä ylimmästä nivelestä,mutta sitä kun ei voi teipata. Selässä keskellä ja lantion kohdalla oli kireät kohdat molemmin puolin selkärankaa. Sain hyvät venytys ja hieronta ohjeet. Kun hieronta oli ohi,niin Demi ei aristan enää yhtää selkäänsä.
Hierojan oma laskettuaika on helmikuun lopussa,mutta pyysi minua ilmoittamaan mitä fyssari sanoo ja soittamaan kun tarvin hierojaa,kun aloittaa kuulemma työt mahdollisimman pian.
Fyssarilta minun pitää kysyä Demin takajaloista,että miksi ne tärisee kun koira on innoissaan tai kun siihen koskee,ei siis aina kosketuksesta mutta joskus...Hieroja veikkasi hermokipua tai muuta vastaavaa,mutta se selviää sitten fyssarin luona.
Niin ja mikä sitten olikaan aiheuttanut kaiken kivun ja tuskan Demille...
Tämä uskomattoman upea ja hyvä HURTAN HAALARI...Selitys:Demi siis ei voi kävellä normaalisti haalarit päällä vaan köpöttää niissä,jolloin perä meni jumiin ja perän mentyä jumiin meni keski selkä,kylkiluiden takaa,kohdasta mistä selkäranka eniten liikkuu. Hölmönä omistaja vaan sanoin Demille "Että koita nyt tottua niihin." Kylläpä nyt on huono omatunto ja sääli koiraa kohtaan. :'(
Haalaria voin pitää automatkoilla,mutta kisapaikalle saavuttuamme on heti vaihdettava BOT-loimi niskaan.
Semmoista tänne. ja tosiaan sunnuntain oli tarkoitus aloittaa kisakausi 2010 Purina-areenalla,mutta en kyllä vei Demiä kisaamaan. Suuntaan siis omatoimitunnille tekemään lihaksia kehittäviä ja rauhallisia treenejä Demin kanssa. Ennan kanssa vedetään sitten jo rankempaa tahtii ja samoin shelttipoikien Jaxun ja Laten kanssa.
Tuija Kokkosen koulutukseen sitten Demin kanssa 30.1 voimme jo mennä.
Niin ja tosiaan lupauduin alkamaan kouluttamaan kesällä agilityä,ilmoitin haluni liittyä toimikuntaan ja lupauduin ottamaan vastuun hoitamaan ulkopuoliset kouluttajat seurallemme. Tarkoitus olisi saada Demi kolmosluokkaan (kaksi nollaa puuttuu) ja Enna kakkosiin (ei vielä nolla tuloksia),nyt kun osatan kohta hyppiä oikein huippu hyvin.
Aika vauhdikas vuosi 2010 siis tiedossa. :D

ps.jos jotain kiinnostaa ostaa Demin haalari väri punainen ja koko 353 ja tosiaan ei kauaa käytetty,myyn hintaan 60e sis. postikulut(uuden hinta 69.95e). Vetoketjun suoja kangasläpässä on tussilla tehty D-kirjan,mutta ei siis näy ulospäin.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Nyt se on sitten virallista...

Ennan lonkkakuvat lähti A/A ja virallinen paperi tänään tupsahti postilaatikkoon ja samat kirjaimethan siellä oli...Kyllä osaan olla iloinen.
Ennalla oli tuossa alku viikosta vatsa hieman löysällä ja ostin sille sitten Tehopaktia ja piimää...No pikku neiti nirppanokkahan ei sitä suostunut syömää,vain nakit ja raaka jauheliha hävisi kupista. No onneksi Ennan maha oli jo tänään normaali eikä mitään tietoa löysyydestä..
Lähden huomenna Ennan kanssa katsomaan Kotkaan agility kisoja,koska itse en voi osallistua,mutta meidän agility seurasta on varmasti paljon osallistujia ja mennään kannustamaan heitä. Ennan otan sen takia mukaan että pääsee näkemään kisa toimintaa ja sitä hälinää mitä siellä on,jos aion sen kanssa syksyllä kisaamisen aloittaa niin sen on hyvä tottua siihen tilanteeseen.

Olin tänään koirien kanssa lenkillä ja Demi joka ei ole ikinä välittänyt koirista jos ne kävelee meitin takana,alkoi tänään jarrutella ja vetää taakse päin. Ei kuunnellut sanaakaan mitä sanoin. Meidän perästä tuli naapurin Buddy,kääpiöpinseri. Demi ei ainakaan agilityssa siedä kyseistä rotua,mutta Buddysta se tykkää ylikaiken...jopa pyytää sitä leikkimään joka kerta kun näkee sen. =) Eli ei se niin roturasisti olekkaan kuin ollaan luultu.
Buddy haisteli Demin takapäätä ja olin jo tiukannut hihnan kun meitin neitien takapäät on arat,eikä sinne saa mennä kukaan muu kuin perheenjäsen,mutta,mutta...Demi siirsi hännän syrjään ja tarjosi pyllyään Buddylle...Tytöllä on ilmeisesti alkanut tärppipäivät,mutta silti oli todella omituista käytöstä meitin Lady-Dominalta.

Ei voi muuta kuin ihailla käppänöiden nukkumisasentoja...

...Enna nukkuu yleensä sohvan käsinojalla...


...Demi taas sohvatyynyllä...