maanantai 18. tammikuuta 2010

Hyppytekniikkaa ja selkävaivoja

No niin päivitetään tilannetta tännekin. Elikkäs,Demi alkoi torstaina varomaan selkäänsä. Ei hyppinyt sohvalle eikä sängylle ja koskiessani lantion seudulle Demi huusi. Perjantaina jatkui sama juttu...puhelin käteen ja soittoa hierojalle,eläinlääkärille ja fysioterapeutille.
Ell määräsi kipulääkettä ja häkkilepoa viikonlopun yli ja maanantain jos tilanne ei ole parempi niin kiireesti kuvauksiin. Hierojan ajan sain maanantaille ja fyssarin ajan 17.2,oli juuri tullut peruutusaika (Luojalle kiitos,muuten ois mennyt maaliskuulle asti). Olin ilmottan Demin hyppytekniikkakoulutukseen,mutta eipäs käynyt edes pienessä mielessä enää sinne sen kanssa lähteä joten iltasella mailia vielä koulutuksen vetäjälle Sampo Kokkoselle että kait koiran vaihto käy ja tottahan toki se kävi. Lauantain aamu valkeni,ukko piti sänkystä potkia ylös kaksosten kaveriksi ja sitten pissille koirien kanssa,Enna sai juosta vapaana ja lämmitellä lihaksia ja Demiä kävelytin mummovauhtia,vaikka hän olisi tahtonut mennä juoksemaan siskonsa kanssa hankeen. Laitoin Ennan paksiin ja vein Demin kotiin ja se ilme minkä se antoi minulle..."Odotaan vaan ämmä kun saavut kotiin,niin varmasti isken hampaani kaulaasi..."
Ennan kanssa menimme siis talviharjoittelu paikalle ja odotimme koulutuksen alkamista,Enna tietysti sai olla kenguruhoidossa äitin takin sisällä teorian aikana ettei tarvi paksissa palella. Enna sai myös ihanan pupunsa takin alle...välillä vaan kuuli "piip-piip" ja koiran nenu näkyi.
Vihdoin aloitimme ryhmät ja Enna pääsi toisena tekemään treenejä.
En olisi siitä uskonut,mutta Enna osasi itse,ilman minua korjata virheensä. Epävarmahan se on,mutta Sampo sanoi Ennan saavan itsevarmuutta tällä treenillä.
Sain niin paljon tietoa ja neuvoja,että nyt saan hypyt Ennankin kanssa kuntoon,suuri kiitos vaan Sampolle. Treenejä voin tehdä myös Demin kanssa ja saada siitä vielä paremman (jos mahdollista) agilitykäppänän.
Demin selkä olikin sitten jo parempi lauantain illalla ja samoin sunnuntaina loikki jo sängylle ja sohvalle.
Hieroja tuli klo.10.00 ja herranen aika Demi aristi selkää...Demi on jonkin aikaa rassan tassuaan ja yhdestä varpaasta löytyi hieman löysyyttä ylimmästä nivelestä,mutta sitä kun ei voi teipata. Selässä keskellä ja lantion kohdalla oli kireät kohdat molemmin puolin selkärankaa. Sain hyvät venytys ja hieronta ohjeet. Kun hieronta oli ohi,niin Demi ei aristan enää yhtää selkäänsä.
Hierojan oma laskettuaika on helmikuun lopussa,mutta pyysi minua ilmoittamaan mitä fyssari sanoo ja soittamaan kun tarvin hierojaa,kun aloittaa kuulemma työt mahdollisimman pian.
Fyssarilta minun pitää kysyä Demin takajaloista,että miksi ne tärisee kun koira on innoissaan tai kun siihen koskee,ei siis aina kosketuksesta mutta joskus...Hieroja veikkasi hermokipua tai muuta vastaavaa,mutta se selviää sitten fyssarin luona.
Niin ja mikä sitten olikaan aiheuttanut kaiken kivun ja tuskan Demille...
Tämä uskomattoman upea ja hyvä HURTAN HAALARI...Selitys:Demi siis ei voi kävellä normaalisti haalarit päällä vaan köpöttää niissä,jolloin perä meni jumiin ja perän mentyä jumiin meni keski selkä,kylkiluiden takaa,kohdasta mistä selkäranka eniten liikkuu. Hölmönä omistaja vaan sanoin Demille "Että koita nyt tottua niihin." Kylläpä nyt on huono omatunto ja sääli koiraa kohtaan. :'(
Haalaria voin pitää automatkoilla,mutta kisapaikalle saavuttuamme on heti vaihdettava BOT-loimi niskaan.
Semmoista tänne. ja tosiaan sunnuntain oli tarkoitus aloittaa kisakausi 2010 Purina-areenalla,mutta en kyllä vei Demiä kisaamaan. Suuntaan siis omatoimitunnille tekemään lihaksia kehittäviä ja rauhallisia treenejä Demin kanssa. Ennan kanssa vedetään sitten jo rankempaa tahtii ja samoin shelttipoikien Jaxun ja Laten kanssa.
Tuija Kokkosen koulutukseen sitten Demin kanssa 30.1 voimme jo mennä.
Niin ja tosiaan lupauduin alkamaan kouluttamaan kesällä agilityä,ilmoitin haluni liittyä toimikuntaan ja lupauduin ottamaan vastuun hoitamaan ulkopuoliset kouluttajat seurallemme. Tarkoitus olisi saada Demi kolmosluokkaan (kaksi nollaa puuttuu) ja Enna kakkosiin (ei vielä nolla tuloksia),nyt kun osatan kohta hyppiä oikein huippu hyvin.
Aika vauhdikas vuosi 2010 siis tiedossa. :D

ps.jos jotain kiinnostaa ostaa Demin haalari väri punainen ja koko 353 ja tosiaan ei kauaa käytetty,myyn hintaan 60e sis. postikulut(uuden hinta 69.95e). Vetoketjun suoja kangasläpässä on tussilla tehty D-kirjan,mutta ei siis näy ulospäin.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Hurtille Hurttaa

Monta viikkoa mietin ja mietin,että ostanko uudet Hurtan fleecet vai en...lopulta päätin ne tytöille ostaa. Sikahintaisethan ne oli,mutta kyllä kannatti...aamulla käytiin lenkillä ja pakkasta oli -24. Koirat mennä painatti pitkin hankea ja pusikoita.
Ennakin kävi torstaina trimmissä joten tarvii nyt tosi lämpöistä päälle.
Ilmoitin Demin kisoihin 24.1 Purina-areenalle.Sitä ennen hyppytekniikkakoulutus 16.1,jos saisimme lisää tehokkuutta hyppyihin,sii eihän Demin hypyissä silleen mitään vikaa ole,mutta ainahan ne voi suorittaa tehokkaammin.

...Enna odottaa lupaa syömiseen...

...Demi ja Ikean hiiri...

...Muutama kuva Hurtista...

maanantai 28. joulukuuta 2009

Elämä ilman agilityä

Kyllä on neitosilla ollut kurjaa sterilointien jälkeen kun ei olla päästy agiliitämään kunnolla,kävimme noin viikko sitten hieman (5min/koira)tekemässä puomia,keinua ja putkea. Demi sai mennä myös kepit kaksi kertaan. Voi sitä ilon ja huudon määrää kun pääsimme hallille.
Lenkkeilykin on ollut vähäistä sterilointien jälkeen ja sitten iski kovat pakkaset päälle,mutta nyt ollaan jo onneksi päästy pidempiä lenkkejä ja myös umpihankilenkkejä ollaan parit kappaleet päästy heittämään ja lumihankijuoksua joka toinen päivä. Kummallekaan ei ole ainakaan vielä alkanut tulemaan lisää kiloja,kun tiputin ruoka määrän hyvin pieniksi pariksi viikoksi ja nytkin saavat vähemmän kuin ennen ja hyvin ovat hengissä säilyneet :D
Täällä on juostu pitkin seiniä ja lenkillä on ihan älytöntä liika energian vuoksi,mutta kyllä se siitä. Se on onneksi vai ohi menevää eikä vakavaa,kuhan taas agility palaa viikkoihimme niin kyllä koiratkin rauhottuu.
Tammikuussa menemme hyppykurssille sekä Tuija Kokkosen koulutukseen. Suunnittella myös suunnata Helsinkiin ja Hyvinkäälle kisaamaan Demin kanssa. Ennan kanssa treenaamme vielä tammikuun ja helmikuussa tais olla täällä Kotkan suunnalla kisat,niin kokeilemme siellä sitten.

...Hieman kuvia metsälenkiltä...
...Kentällä,menossa metsään...
...välillä Demi edellä...
...välillä Enna,yli-innokas...
...koirat "jäljestivät" moottorikelkkaa...
...Hangessa kahlattiin,paikoin hanki kantoi koiran painon ...
...siskon jäljillä...
...Spurtteja...
...Demi kylpi lumessa...


...Queen of the hill...

...Ennakin oli luminen,mutta ei sitä oikein kuvista huomaa...

tiistai 22. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

Sterilointi

Neitoset pakattiin autoon eilen aamusta ja otimme serkkuni kanssa suunnaksi Kouvolan eläinlääkäriaseman . Neitosten sterilointi oli klo.12.00.Demi pääsi ensin valmistelu huoneeseen kanssani jossa tutkittiin ja sai esilääkityksen. Odotustilaan odottamaan aineen vaikutusta ja viimeisillä voimillaan piti urista muille koirille. Enna pääsi vähän ajan päästä ja nukahtikin jo valmisteluhuoneeseen. Menimme siksi aikaa pyörimään Kouvolan keskustaan ja odottelimme soittoa. Viimein soitto tuli,että neitoset alkaa heräilemään.
Demiä pitää seurata tarviiko hän hormoonilääkitystä valeraskauden takia,jota siis ei ole ikinä ollut ja alkoi sunnuntaina.
Kotona neioset kannettiin kylppärinlattialle avaruuspeittojen alle maate,jossa saivat olla niin kauan kun tahtoivat.Demi sieltä nousi jo illalla,mutta Ennan kansin sitten eteiseen yöksi nukkumaan. Missä minäkin sitten loppujenlopuksi nukuin niiden kanssa lattialla. :)

Demi sitten ehti hypätä jo illalla sohvallekin,että näin. Onneksi mitään ei käynnyt.
Yöllä Demille maistui ruoka ja joi vettäkin,kun oli illalla hiukan oksentan ja sitten kävimme pitkällä pissillä. Enna nukkui reilusti yli puoli yötä istualteen kaulurin takia,eikä ole vieläkään juonnut itse eikä syönnyt,joten annoin Ennalle leikkelettä että sain lääkkeet annettua.
Ennakin yritti aamulla tulla sohvalle.
Kaulurit vaihdoin pukuihin,että pääsevät juomaan ja syömään koska tahtovat,mutta yöksi laitan taas kaulurit takaisin.

Toipilaista muutama kuva...

maanantai 30. marraskuuta 2009

Porvoossa 28.11

Lähdimme seurakaverimme Johannan ja hänen x-rotuisen Peetun kanssa lauantain aamupäivästä ajelemaan kohti Porvoon kisoja. Ennen kisapaikalle saapumista poikkesimme "pikaisesti" Brunbergin tehtaanmyymälässä hakemassa isot pussilliset sulkaata.
Kisapaikka oli kamalan mutainen ja eikä muutenkaan minun mieleeni (hevostalli). Kävimme kävelemässä Johannan ja Peetun sekä aina niin ihanan ja charmaatin käppänä herran Lucan ja hänen ihmisen Kaisan kanssa. Demi kävi kovasti yli,haukkuu räkytti kaikille ja kaikelle. Mietin vaan itsekseni mitä kisoista tulee. Mitä kauemmaksi kisapaikasta menimme sitä rauhallisemmaksi Demi muuttui. Paluumatkalla taas adrenaliiniä alkoi virtamaan yhä enemmän ja enemmän. Katsoin parhaaksi pitää Demin autossa häkissä suojassa vedolta ja ennen kaikkea sen takia ettei se kävisi niin kuumana.
Tuomarina Anne Savioja ja no radathan olivat sitten myös sen näköiset,mutta ei niin pahat kun aluksi luulin. Onneksi pääsimme lähtemään kaiken lisäksi kolmantena koirakkona matkaan,mikä myös vähentää Demin ylikiehumista.
Asettelin Demiä ekan esteen taakse,voi sitä huutoa ja yleisöllekin piti huutaa joka oli maneesin katsomossa aivan siinä ekan hypyn vieressä.
Kaksi ekaa hyppyä meni oikein kivasti,kolmantena hieman erinlainen vienti kepeille ja kirotut vasemman puolen kepit.Niistä johtuen 5ratavirhettä ja himppu yliaikaa,sijoitus kuitenkin 4.
Agi-Kotkat oli oikein hyvin edustettuna,meitä oli palkintojen jaossa kolme viiden joukossa. Valitettavasti tätä rataa ei kukaan ehtinyt kuvaamaan :(
Toinen rata olikin sitten jo astetta haastavampi. Aivan mahtava alku suora ja loppuun tehty kääntöä ja vääntöä.
Demi kävi yhä ylikierroksilla ja yritti sinkoilla sinne tänne (siinäkin yksi syy miksi emme kisaa paljon halleissa). Starttasimme matkaan ja kas,kas Demi haukahti jopa muutaman kerran radalla,niin täpinöissään se oli. Mahtava vauhti päällä ja ohjauskin onnistui minusta ihan ok,eli ei mitään suurempaa ollut. Ainoastaan suoran jälkeen kaarros ja siitä koira liian löysästi haltuun ja ehti siinä tehdä mutkan matkaan ja toka viimeinen este liian ahnaasti ja pieni nyökkäys ja Demi teki oman kaarroksen esteen edessä. Rata oli silti puhdas ja kovasti jännitti että riittikö aika ja sehän riitti.
Demi sai ensimmäisen nollansa kakkosista!
On se vaan niin upea koira ja erityisesti minua lämmitti tuomarin sanat,mitä hän Demille kuiskasi. ;)
Tuloksia tulee varmaan jossain vaiheessa tänne.

Demin nollarata.

Mieltä lämmitti myös Luca käppänän ja Kaisan upean loistavat suoritukset medi-luokassa. Hienoilla puhtailla radoilla sijat 1. ja 2. harmittavaa vaan ettei se aika riitä. Luca on niin herrasmies joka on viennyt miun ja Demin sydämet.
Johannalle ja Peetulle kiitos matkaseurasta ja Katjalle erityinen kiitos vielä onnitteluista,ihan tuli tippa linssiin sanoistasi,kiitos!

Kävin vielä tekemässä neitosten kanssa sunnuntaina treenejä,mukana Satu ja sheltit.
Keskityin Demin kanssa vasemmanpuolen keppeihin ja joka kerta tulos oli tämä.
eli mie jännitän kisoissa noita vasemmanpuolen keppejä niin paljon että ne menee päin....koira kuitenkin ne osaa nähtävästi hyvin,toki Demikin kun käy niin kuumana kisoissa että ei senkään keskittyminen ole huipussaan ja siihen lisätään se miun kisajännitys,nii tietäähän sen.
Enna oli ihan hassu treeneissä,se kävi yli myös,se juoksi ihan hulluna ympäri hallia,ADHD ja ei kuunnellut yhtää,mutt sillä oli hauskaa joten sen treenit oli sitten ralli treenit,ehdimme sen kanssa hioa sitten leikkauksen jälkeen kuvioita,mutt nyt se sai pitää ihan ekstra hauskaa ja tulos oli tämän näköistä :)

Nyt jäämekin sitten treenitauolle 2kk,kun neitoset menevät steriloitavaksi. Sen ajan treenaan omaa ohjausta,lähinnä siis pidän mielen virkeenä ja valsseja ja muita "hienouksia" lainakoira Jaxunkaa.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kisoja ja lainakoiria...


Kassu oli vieraanamme yhden yön. Demihän näytti heti sille että minun talo,minun ihmiset ja hoffiraukka nukkui sängyn alla :(
Sunnuntain aamulla suuntasimme aamulenkille kolmikon kanssa ja Demi näytti miten hiiri saadaan kiinni. PRKL!!!Se hiiri juoksi suoraan Demin jalkoihin... 2sek niin kaikki oli ohi ja hiiri Demin mahassa,itse ehdin vain sanoa Demi...
käppänät kotiin ja hoffinkaa suunnaksi Kotkan kisat ja tässä tulos...
15virhettä ja 7sek yliaikaa..hah-hah-hah!!!NAURETTAVAA!!!! Ei muuta kuin Hoffi kotiin ja Demiä hakemaan,joka kas kummaan juoksi karkuun takin nähdessään,Demi siis nakutettiinkin pe. ja la.
Hallikisat on meille aina niin mukavia,siksi emme niissä paljon käy...
Kaksi rataa...hyppäriltä HYL ja agilityradalta ohjaajan kämmin ja edellisen radan "loistavien" keppien ansiosta tulos 5 ja 2sek yliaikaa...sija 5.
Tiedän nyt mitä MINUN pitää treenata...hermotkin vielä meni kepeillä lopuksi hyppyradalla,ei hyvä,mutt sainpas sen tekemään kepit oikein...

Demin hyppäri

Demin agilityrata