sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Terveiset Lappeenrannasta 6.3.2010

Lähdimme puolilta päivin Haminasta kohti Lappeenrantaa. Kaisa ja Luca sekä Johanna ja Peetu lähtivät kisa kavereiksemme ja Katja kannustusjoukoksi. Demi pääsi Lucan kanssa paksiin ja Peetu oli takapenkillä nauttien rapsutuksista.
Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin ja olivat kuulemma vielä puoli tuntia myöhässä. Ehdittiin nähdä parin seurakaverin radat ja hienot nollat heiltäkin. Viimein oli rataan tutustuminen ja rata vaikutti kivalta,eikä lainkaan vaikealta. Lähdimme neljäntenä ja Demi ei ollut oikein halukas edes leikkimään ennen starttia,no rata meni ihan kivasti,olisin voinut olla napakampi ja tarkempi ja tuomari olisi voinut seisoa toisessa paikassa. Demi otti häiriötä tuomarista joka seisoi seinää vasten mustissa vaatteissa ja ottikin radalta vitosen ja itse hölmöilin putken viennillä. Pidin koiraa liikaa se olisi itse valinnut ihan oikean pään,mutta meni kun menikin sinne.

Hyppyrata löytyy täältä. Kuvaaja otti varman päälle joten suoritus alkaa38sek kohdalla.

Seuraavaksi olikin agilityradan vuoro joka on meille vahvempi ollut aina (kaikki nousunolla agiradoilta). Rata ei vaikuttan vaikeelta paitsi se meidän ongelma...keinu...
Päätin lähteä yhtäaikaa sen kanssa koska toka este oli A-este niin ei sitten koiran vauhti hidastu ennen sitä.
Demi oli paremmassa vireessä ja minunkin jännitys hieman pienentynyt joten rata sujui hyvin ja saatiin meidän toinen nousunolla kakkosista!!
Rata kertokoot enemmän...ensimmäinen agilityrata

Kolmas rata oli samankaltainen kuin toinen rata,mutta koiralla oli vielä enemmän vireyttä ja innostui leikkimään juuri voittamalla palkinnollaan ja sykkeellä lähti ohjaajakin metsästämään sitä viimeistä nollaa ja siirtoa kolmosiin.
Tulos oli tämän näköinen
Sieltähän se tulikin se viimeinen nolla. Katjaa taisi jännittää enemmän kun minua ja Demiä tällä viimeisellä radalla. Ainakin selostuksesta päätellen.
Kaikki videot kuvasi:Katja Ojala

Tuloksia tulee tänne sitten kun tulee.

Keinua (hölmö kun aluksi palkkasin sitä kädestä,enkä lätkältä)meidän pitää hioa kovasti että saadaan siitä varma ja nopea.
Ensimmäinen startti otetaan kolmosissa Kotkan kisoissa maaliskuun lopulla.
Kyllä on pakko sanoa taas kerran kuinka upea koira toi Demi on...ei ole ikinä ollut mikään hallikoira ja edellisen kerran kisattiin marraskuussa Porvossa ja saatiin sieltä se eka nolla ja joulukuussa oli steriloinnit ja kaiken maailman tassu vaivat takana sekä agilitystäkin ehti tulla reilu 2kk taukoa ja kaikesta huolimatta se pystyy kiskomaan nollia.
Sanattomaksi vetää...on se vaan hieno vaikka välillä NIIN snautseri...
Kovasti nyt sitten lähdetään kesällä jahtaamaan niitä ensi vuoden SM-nollia.

Kiitos ihanille matkaseuralle kannustuksesta ja yhteishengestä. Loistava seura meillä kun ollaan aidosti iloisia toistemme menestyksistä ja iloitaan mukana...

...Palkintopallilla...kuvaaja.Kaisa Laine

...SERT kuva...

...Pitihän sitä maistaakin...
...molemmat SERT:it kaapissa esillä...

...Sitten tämmöinen söpöilykuva. Sebastian jäi nukkumaan pihalle vaunulenkin jälkeen,niin pitihän sitä välillä vahtia...


3 kommenttia:

  1. Hienoa Demi, onnittelut!
    Ihana söpökuva:)

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä tätäkin kautta! Ootte te taitavia!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille!
    Itsekin olen enemmän kuin tyytyväinen,nyt kun vaan osataan sitten mennä niitä kolmosen ratoja :DD tai ehkäpä koira osaa,mutta osaako ohjaaja??

    VastaaPoista